Töissä raumalaisten hyväksi

Valtuuston puheenjohtajana Raumalla

Otso Huuska Olen vahvasti sydämeltäni raumalainen ja teen töitä raumalaisten parhaaksi niin kaupunginvaltuutettuna, lukion opettajana kuin seurakunnassamme. Elokuussa 2021 minut valittiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi. Tässä vastuullisessa kunniatehtävässä huolehdin valtuustotyöskentelyn sujuvuudesta ja edistän Rauman asioita kokonaisuutena valtuutettujen ykkösedustajana.

Olen sivistystä ja yhteisiä pelisääntöjä arvostava idealisti, jolle keskeistä on toimia oikein, oli joku sitten näkemässä tai ei. Omassa elämässäni asiat ovat sen verran hienosti, että en ole politiikassa ajamassa mitään erityistä omaa tavoitettani. Pärjäilen kyllä riippumatta sote-uudistuksista tai veroprosenteista. Tiedän kuitenkin, että kaikki eivät ole yhtä hyvässä asemassa. Siksi haluan olla mukana tekemässä Raumasta ja yleisemmin maailmasta parempaa, onnellisempaa ja oikeudenmukaisempaa paikkaa elää itse kullekin. Kuulen mielelläni, mikä yhteisten pelisääntöjemme muutos helpottaisi juuri sinun elämääsi.

Kuvaan itseäni usein liberaaliksi oman elämäni konservatiiviksi. Arvostan yksilönvapautta ja vastuuta, ja yhteiskunnan tulee mielestäni rajoittaa mahdollisimman vähän itse kunkin mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja elää haluamansa kaltaista elämää. Samalla arvostan suuresti monia perinteisiä tapoja ja kokoomukseen liitetyt koti, uskonto, isänmaa ovat omia johtotähtiäni omassa elämässäni.

Arvostan kunnollisuutta ja perinteitä. Olen ylpeä, jos minua kutsutaan "vanhan liiton mieheksi". Samalla pidän viimeiseen saakka kiinni siitä, että jokaisella on oikeus järjestää oma elämänsä juuri niiden arvojen varaan, joita hän tärkeänä pitää - kunhan ei lakeja riko.

Vapauteen kuuluu mahdollisuus nauttia onnistumisistaan. Siksi esimerkiksi työntekoa tulee verottaa mieluummin vähemmän kuin enemmän. Menestymisen kadehtiminen on minulle äärimmäisen vieras ajatus.

Yhteiskunnan on kuitenkin pystyttävä pitämään huolta heistä, joiden elämässä asiat eivät satu menemään hyvin ja vaikeudet kasautuvat. Jotta tämä on mahdollista, yhteiskunnalla pitää olla riittävästi rahaa. Tämä ei tarkoita korkeita veroja, vaan päin vastoin sen verran matalia veroja, että suomalaisten kannattaa yrittää Suomessa ja luoda työpaikkoja ja talouskasvua.

Miksi kadehtisin kaveria, joka saa korkeampaa palkkaa kuin minä? Vaikka elettäisiin tasaverojärjestelmässä, enemmän ansaitseva maksaa enemmän veroja ja jokainen saa varmemmin nauttia yhteiskunnan palveluista.

Ympäristön hyvinvoinnista huolehtiminen ja ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ovat edellytys sille, että pystymme pitämään nykyisen kaltaista yhteiskuntaa yllä pidemmän päälle. Siksi en pidä vastakkainasettelusta ympäristön ja talouden välillä. Ne ovat ristiriidassa keskenään ainoastaan, jos ympäristöarvoja verrataan lyhyen tähtäimen taloudelliseen hyötyyn. Yhteiskunnan tehtävä on luoda hiilidioksidiveron kaltaisia mekanismeja, joilla luonnonvarojen käyttö hinnoitellaan kestävästi. Niin saadaan lyhyen ja pitkän tähtäimen edut pelkkiä euroja laskevienkin silmissä yhteneviksi.

Otso Facebookissa

Tutustu ja seuraa!

Kokoomus Raumalla

Perehdy paikalliseen toimintaamme! Uudet vaikuttajat ovat aina tervetulleita mukaan.

Palautetta tai kysymyksiä

Lähetä terveisesi tai ideasi Rauman kehittämiseksi! Tavoitat minut monista eri kanavista, yhteystiedot sivun alareunassa.