28.10.2017
Syksyn pääkohtana teknisessä valiokunnassa on ollut ensi vuoden talousarvion käsittely teknisen toimialan osalta. Pääajatuksena on ollut, että leikkauksia ei tarvitse enää tehdä, kun taloustilanne on parantunut. Investointipaineet ovat kuitenkin lähivuosille niin isot, ettei ylimääräistä rahaa ole. Siksi menot on mitoitettu pääosin samaan tasoon kuin tänä vuonna. Kiinteistöjen kunnossapitoon ehdotettiin kuitenkin 400 000 euron lisämäärärahaa. Kaupunginjohtaja on nyt tehnyt oman ehdotuksensa, jota kaupunginhallitus parhaillaan käsittelee. Nähtäväksi jää, miten kunnossapito priorisoidaan suhteessa muiden toimialojen varmasti myös tärkeisiin määrärahatarpeisiin.
Rauma on lähivuosina merkittävien investointien edessä. Pohjoiset asuinalueet tarvitsevat uuden peruskoulun ja uimahallin rakentaminen on aloitettava viimeistään 2019 valtionavustuksen saamiseksi. Lisäksi Nanun sekä Aronahteen koulukiinteistöt on joko peruskorjattava tai korvattava uusilla. Näiden kymmeniä miljoonia maksavien rakennushankkeiden lisäksi on useita miljoonaluokan kohteita. Vaikka tekninen toimiala toteuttaa rakennushankkeet, niiden tärkeysjärjestyksestä päättäminen on kaupunginhallituksen ja viime kädessä koko valtuuston tehtävänä. Valiokunnassa emme siis päässeet ottamaan kiireellisyysjärjestykseen kantaa.
Talousarvion lisäksi valiokunnassa on käsitelty pariin otteeseen kaupungin kiinteistöjen kunnossapitoa ja sen ongelmia. Toin esiin pääkirjastomme katossa olevat kosteudesta kertovat läikät, joista huolestunut kaupunkilainen minulle kertoi. Hämmästyksekseni sain kuulla kaupungintalon katossa olevan myös vuoto-ongelmia, joita osin on "ratkaistu" ämpärein. Ongelmien paljous tai vaikeus ei voi tehdä tällaisistä hätäratkaisuista hyväksyttäviä. Jos kaupunki ei huolehdi kiinteistöistään kuten jokainen omakotiasukas kodistaan, niin ei ole ihme, että rakennuksissa on yhtä jos toista ongelmaa. Purkukuntoisten ja purettujen kiinteistöjen pitkä lista (Lyseo, Uotilan koulu, uimahalli, Nanun ja Aronahteen koulukiinteistöt) osoittaa kiistatta, että kunnossapidossa on ollut ongelmia. Osaa kiinteistöistä on vieläpä remontoitu useilla miljoonilla viimeisten kymmenen vuoden aikana. Kunnossapidon laiminlyönti johtaa valtavaan kaupunkilaisten verovarojen tuhlaukseen, eikä kenelläkään pitäisi olla varaa suhtautua tähän vähätellen.
Viime tiistain kokoukseen saapui kaupungin kunnossapidon päällikkö Reijo Ringbom vastaamaan kysymyksiin. Hän vakuutti minut ja ainakin muutamat muut valiokunnan jäsenet siitä, ettei ongelma ole kunnossapitohenkilöstön tahdossa. Pikemminkin kyse on puuttuvista määrärahoista ja ylemmän johdon sekä poliitikkojen laiminlyönneistä. Jos peruskunnossapitoon on käytettävissä 700 000 euroa, josta 600 000 kuluu henkilöstön palkkoihin, on selvää, ettei kaupungin lukuisissa kiinteistöissä ihmeitä saada aikaan. Tämä korostaa valiokunnan nyt esittämän kunnossapidon lisämäärärahan tärkeyttä.
Erityisen huolestuttava oli tieto, ettei kaupungin kiinteistöillä ole minkäänlaista pitkän tähtäimen kunnossapito- ja remontointisuunnitelmaa. Ilmeisesti ongelmiin reagoidaan aina niiden ilmaantuessa, jos rahaa sattuu olemaan. Tällöin on usein liian myöhäistä. Lisäksi suunnitelmattomuus aiheuttaa helposti tilanteita, joissa remontin yhteydessä korjataan vain esimerkiksi talotekniikka, mutta ei muita kiinteistön ikääntyneitä osia. Pitkän tähtäimen suunnitelmia on yritetty aikanaan laatia, mutta ne vanhentuivat välittömästi, kun suunniteltuja toimenpiteitä ei toteutettu. Tässä korostuu poliitikkojen ja kaupungin ylimpien virkamiestahojen sitoutuminen kunnossapidon tärkeyteen. PTS-suunnitelmia on tarkoitus alkaa taas laatia ensi vuonna. Toivottavasti valtuutetut ja virkamiehistö ovat ottaneet menneistä vastoinkäymisistä opikseen ja sitoutuvat tähän työhön.
14.9.2024
Syyskuussa tulee kuluneeksi 80 vuotta Jatkosodan päättymisestä. Nuo vuodet olemme saaneet elää suomessa harvinaista rauhan, kasvun ja hyvinvoinnin aikaa.
4.9.2024
Kouluruoka on puhuttanut Raumalla tänä syksynä lukuvuoden käynnistyttyä. Ennen kuin aiheesta vetää pippureita tai niiden puutetta nenään, on hyvä pysähtyä rauhallisesti tarkastelemaan tilannetta.
18.3.2024
Seuraavat europarlamenttivaalit pidetään 9.6.2024 ja ehdokkaita ilmaantuu viikoittain. Perinteisesti nämä vaalit on koettu etäisiksi ja äänestysaktiivisuus on ollut alhainen. Auttaisiko äänestäjiä, jos tekoäly suosittelisi ehdokasta äänestäjän kysymysten pohjalta?
31.12.2022
Hyvät raumalaiset ja muut läsnäolijat! Vuosi 2022 on tulossa päätökseensä. Se jäänee historiaan vuotena, jona Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Suomessa järjestettiin ensimmäiset sote-vaalit ja Raumalla Esko Poikela aloitti kaupunginjohtajana.
6.12.2022
Juhlimme tänään 105-vuotiasta, itsenäistä Suomea. Syytä juhlaan todella on. Suomi on liki millä mittarilla tahansa yksi maailman parhaista maista elää, ellei parhain.
3.2.2022
Kaupunginhallitus hyväksyi viime viikon maanantaina äänestyksen jälkeen tarveselvityksen, jonka mukaan uutta Nanujärvelän koulua aletaan suunnitella entiselle Nanun koulun alueelle. Päätös on herättänyt jälkikäteen jonkin verran hämmennystä ja kritiikkiä, muuallakin kuin tekstaripalstalla.
30.8.2021
On kulunut kohta 5 vuotta siitä, kun päätin liittyä kokoomukseen ja lähteä ehdolle kuntavaaleihin. Tuskin olisin silloin uskonut kirjoittavani ajatuksiani valtuuston puheenjohtajana näin pian, vain yhden valtuustokauden kokemuksella.