Rauman liikenneyhteyksiä kehitettävä monipuolisesti

10.6.2020

Viikko sitten valmistui selvitys henkilöjunaliikenteen uuden alun mahdollisuuksista Raumalla. Selvityksen mukaan matkustajia olisi selvästi enemmän kuin monilla rataosuuksilla, joiden matkustajaliikennettä valtio jo tukee. Näin ollen Raumalla pitäisi olla hyvät mahdollisuudet päästä mukaan tuleviin hankkeisiin, kunhan hallitus tekee valinnat järkiperustein.

Olen aiemmin suhtautunut matkustajaliikenteen järkevyyteen epäillen, mutta uusi selvitys oli vakuuttava. Siinä oli otettu huomioon aiempaa monipuolisemmin eri käyttäjäryhmät: turistit, liikematkustajat, opiskelijat ja raumalaiset. Koska tulos oli selvästi aiempaa myönteisempi ja valtion rahoitusta pitäisi olla tarjolla, olisi järjetöntä jättää tämä mahdollisuus käyttämättä.

Suunnitelmien mukaan liikenne voisi toimia niin, että Porista kulkisi Helsinkiin suora junayhteys, johon Kokemäellä olisi Raumalta mahdollisuus vaihtaa. Raumalta tuleva lisä matkustajamääriin tukisi myös suoria yhteyksiä Porista. Näin parhaimmillaan syntyisi Raumalta yhden vaihdon nopea yhteys Helsinkiin ja hyötyä koko maakuntaan.

Rautatieliikenteen edistäminen ei ole ristiriidassa linja-autoliikenteen kehittämisen kanssa. Rauma tarvitsee hyvät yhteydet niin pohjoiseen, etelään ja itään, kuin meritse länteen. Tällä hetkellä linja-autoliikenne toimii ilman kaupungin tai valtion tukea markkinaehtoisesti, mutta vuorojen aikatauluissa on parannettavaa. Raumalta on käytännössä mahdotonta päästä julkisilla liikennevälineillä aikaisin Helsinkiin, tai palata sieltä myöhään illalla takaisin.

Kokoomus on tehnyt pitkäjänteisesti työtä Raumalla yhteyksien kehittämiseksi, niin henkilöjunaliikenteen, linja-autoyhteyksien selvittämisen kuin Turku-Pori -valtatien parantamisenkin osalta. Tämä työ jatkuu, ja matkustajaliikenne on yksi pala sitä. Nyt ratkaisu on hallituksen ja pitkälti SDP:n liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan käsissä: kohdellaanko Raumaa samoin perustein kuin muita kaupunkiseutuja?

Nanujärvelä on osoitus Rauman päätöksentekokyvystä

30.8.2021

Kaupunginhallitus hyväksyi viime viikon maanantaina äänestyksen jälkeen tarveselvityksen, jonka mukaan uutta Nanujärvelän koulua aletaan suunnitella entiselle Nanun koulun alueelle. Päätös on herättänyt jälkikäteen jonkin verran hämmennystä ja kritiikkiä, muuallakin kuin tekstaripalstalla.

Valtuuston puheenjohtajuus on vastuullinen kunniatehtävä

30.8.2021

On kulunut kohta 5 vuotta siitä, kun päätin liittyä kokoomukseen ja lähteä ehdolle kuntavaaleihin. Tuskin olisin silloin uskonut kirjoittavani ajatuksiani valtuuston puheenjohtajana näin pian, vain yhden valtuustokauden kokemuksella.

Uutta tekniikkaa fiksusti käyttöön

25.3.2021

Rauman kaupunginjohtajan äänellä raumalaisille kohta soitteleva robotti herätti huomiota jo ennen ensimmäistäkään soittoa. Jotkut pitivät tempausta kummallisena rahantuhlauksena. Omasta mielestäni tämä on hieno esimerkki nykytekniikalla saatavista aika- ja rahasäästöistä.

Vaalipäällikön vaalikiireitä

20.2.2021

Noin vuosi sitten minut valittiin kokoomuksen vaalipäälliköksi Raumalle kuntavaaleja varten. Vuoden mittaan korona on mullistanut ehdokashankinnan ja vaalikampanjoinnin. Silti olemme saaneet jo 38 ehdokasta listallemme, yhden enemmän kuin viime vaaleissa, ja aikaa on vielä vajaat kolme viikkoa. ...

Rauman liikenneyhteyksiä kehitettävä monipuolisesti

10.6.2020

Viikko sitten valmistui selvitys henkilöjunaliikenteen uuden alun mahdollisuuksista Raumalla. Selvityksen mukaan matkustajia olisi selvästi enemmän kuin monilla rataosuuksilla, joiden matkustajaliikennettä valtio jo tukee. Näin ollen Raumalla pitäisi olla hyvät mahdollisuudet päästä mukaan tuleviin hankkeisiin, kunhan hallitus tekee valinnat järkiperustein. ...

Oppiminen turvattava ja muusta karsittava

7.11.2019

Kun kaupunki leikkaa menojaan, sivistystoimi leikkaa mukana. Koulut ja kulttuuri ovat noin neljäsosa menoista. Leikkausten osuminen omaan lähikouluun koetaan tietysti epäoikeudenmukaiseksi ja palautetta tulee. Onneksi, sillä se on pakottanut etsimään ratkaisuille todella vahvat perustelut. Niitä etsiessä ohjausryhmä muutti esitystään, eli palautetta on myös kuultu. ...

Vanhempia kirjoituksia

  1. 24. lokakuuta 2019: Talouden kokonaiskuva ei saa unohtua
  2. 6. heinäkuuta 2019: Annetaan oppia, ei pakoteta ja painosteta
  3. 21. helmikuuta 2018: Koulukiinteistöt saadaan Raumalla kuntoon!
  4. 12. joulukuuta 2017: Loppuvuoden kuulumisia valtuustosta
  5. 14. marraskuuta 2017: Joutomaasta oppimis-, kulttuuri- ja urheilukeskukseksi
  6. 28. lokakuuta 2017: Kunnossapidosta tinkiminen ei tuo säästöjä
  7. 15. syyskuuta 2017: Rauman tarina, osa 2 - ohjaava strategia vai unelmoivia iskulauseita?
  8. 1. syyskuuta 2017: Mitä ja miksi Rauman aluesairaalasta katoaa?
  9. 13. elokuuta 2017: Teknisen valiokunnan kokous 8.8.