Syyskuussa tulee kuluneeksi 80 vuotta Jatkosodan päättymisestä. Nuo vuodet olemme saaneet elää suomessa harvinaista rauhan, kasvun ja hyvinvoinnin aikaa. Sodasta selvinnyt sukupolvi lapsineen on rakentanut suomalaisen hyvinvointivaltion ja muuttanut köyhän, maatalousvaltaisen maan moderniksi korkean teknologian ja huippuosaamisen tyyssijaksi, josta muiden kelpaa ottaa mallia. Lähistöllämme on kuohunut niin kylmän sodan aikana kuin viime vuosinakin, mutta me suomalaiset olemme taitavasti luotsanneet maamme hiljalleen keskeiseksi osaksi demokraattista länttä, Nato-jäsenyyteen huipentuen.

80 vuoden aikana Suomesta on rakennettu maa, jossa ihmisen lähtökohtaisesti ei tarvitse pelätä jäävänsä ilman lääkärin hoitoa, jossa kaikki lapset oppivat ilmaiseksi laajan yleissivistyksen ja jossa kadulla saa liikkua turvallisin mielin.

Olemme tutkimusten mukaan maailman onnellisin kansa, ja siihen on syytä pyrkiä jatkossakin. Viime vuosien keskustelu on kuitenkin painottunut talouteen. Sen varjoon on jäänyt pohdinta siitä, millä keinoin pystymme rakentamaan jatkossakin yhteiskuntaa, joka ylläpitää ja lisää ihmisten onnellisuutta. Valtion talousarviota ei paljoa tarvitse selailla nähdäkseen, että kestävä vastaus Suomen kehittämiseen ei löydy menoja ja yhteiskunnan palveluja kasvattamalla. Päinvastoin, karsintaa ja tärkeysjärjestykseen asettamista on tehtävä kovalla kädellä. Ei kuitenkaan ole yksikäsitteisesti laskettavissa, mistä on parasta karsia tai hankkia lisää tuloja, vaan kyseessä on arvovalinta.

Kun ongelmia ei voida ratkaista yhteiskunnan kukkarolla yhä uudelleen vierailemalla, vaihtoehtona voisi olla jokaisen suomalaisen entistä parempi osallistaminen ja vastuuttaminen. Aina kaikessa ei tarvitse etsiä yhteiskuntaa järjestämään asioita. Annetaan jokaiselle mahdollisuus etsiä onneaan, eikä rakenneta liikaa sääntelyä ja esteitä. Ja ennen kaikkea, rohkaistaan tähän onnen etsimiseen, oli sitten kyseessä omaa alaansa aprikoiva tuore ylioppilas, perheen perustamista harkitseva nuoripari tai omaa yritystään kehittävä digiosaaja. Tämä onnellisuuteen rohkaiseminen voisi kenties olla se keskeinen mittari, jonka varassa valtiontaloudenkin menoja priorisoidaan ja uudistusten vaikutuksia arvioidaan. Ajatus saisi myös näkyä paitsi poliittisessa keskustelussa, myös arjessa. Arvostetaan toinen toistemme tavoitteita, niin somessa kuin työpaikkojen kahvihuoneissa. Kuunnellaan kanssaihmistä ja rohkaistaan jokaista etsimään omaa onneaan!