20.2.2021
Noin vuosi sitten minut valittiin kokoomuksen vaalipäälliköksi Raumalle kuntavaaleja varten. Vuoden mittaan korona on mullistanut ehdokashankinnan ja vaalikampanjoinnin. Silti olemme saaneet jo 38 ehdokasta listallemme, yhden enemmän kuin viime vaaleissa, ja aikaa on vielä vajaat kolme viikkoa.
Vaalipäällikön hommiin kuuluu kampanjan koordinointia, ehdokkaiden neuvontaa ja ehdokashankinnan johtamista. Oma vaalikampanjointi on siksi jäänyt vähemmälle ja sain uudet kotisivunikin julkaistua vasta nyt. Toivottavasti tehty työ kantaa silti myös omaa vaalimenestystä.
Päätimme vuodenvaihteessa esitellä vaaliohjelmaamme pointti kerrallaan ehdokkaittemme voimin. Rauman kokoomuksen facebook-sivuille on kertynyt vakuuttava sarja videoita, jotka katsomalla saat erinomaisen kuvan siitä, mihin suuntaan haluamme kehittää Raumaa jatkossa.
Itse esittelin Mikael Eklöfin kanssa yhdessä kaksi ohjelmamme pointtia. Haluamme helpottaa entisestään tapahtumienjärjestämistä Raumalla ja lisätä yrittäjyyskasvatusta kouluissamme. Katso videot alta, jos et ole niihin vielä törmännyt:
14.9.2024
Syyskuussa tulee kuluneeksi 80 vuotta Jatkosodan päättymisestä. Nuo vuodet olemme saaneet elää suomessa harvinaista rauhan, kasvun ja hyvinvoinnin aikaa.
4.9.2024
Kouluruoka on puhuttanut Raumalla tänä syksynä lukuvuoden käynnistyttyä. Ennen kuin aiheesta vetää pippureita tai niiden puutetta nenään, on hyvä pysähtyä rauhallisesti tarkastelemaan tilannetta.
18.3.2024
Seuraavat europarlamenttivaalit pidetään 9.6.2024 ja ehdokkaita ilmaantuu viikoittain. Perinteisesti nämä vaalit on koettu etäisiksi ja äänestysaktiivisuus on ollut alhainen. Auttaisiko äänestäjiä, jos tekoäly suosittelisi ehdokasta äänestäjän kysymysten pohjalta?
31.12.2022
Hyvät raumalaiset ja muut läsnäolijat! Vuosi 2022 on tulossa päätökseensä. Se jäänee historiaan vuotena, jona Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Suomessa järjestettiin ensimmäiset sote-vaalit ja Raumalla Esko Poikela aloitti kaupunginjohtajana.
6.12.2022
Juhlimme tänään 105-vuotiasta, itsenäistä Suomea. Syytä juhlaan todella on. Suomi on liki millä mittarilla tahansa yksi maailman parhaista maista elää, ellei parhain.
3.2.2022
Kaupunginhallitus hyväksyi viime viikon maanantaina äänestyksen jälkeen tarveselvityksen, jonka mukaan uutta Nanujärvelän koulua aletaan suunnitella entiselle Nanun koulun alueelle. Päätös on herättänyt jälkikäteen jonkin verran hämmennystä ja kritiikkiä, muuallakin kuin tekstaripalstalla.
30.8.2021
On kulunut kohta 5 vuotta siitä, kun päätin liittyä kokoomukseen ja lähteä ehdolle kuntavaaleihin. Tuskin olisin silloin uskonut kirjoittavani ajatuksiani valtuuston puheenjohtajana näin pian, vain yhden valtuustokauden kokemuksella.