Satakunnan Kansa Länsi-Suomi 29.3.2025
Vanhan Rauman nykyinen asemakaava on pääosin vuodelta 1981. Jo 2000-luvun alussa havaittiin uudistustarve, ja 2019 asemakaavatyö pääsi vauhtiin. Nyt kaava on tulossa kaupunginvaltuustoon.
Kaavatyö on ollut vaativaa, sillä Vanha Rauma ei ole tavallinen asuinalue. On sovitettava yhteen monet eri käyttötarkoitukset sekä suojelu ja käytettävyys. Ei siis ihme, että kaikki eivät ole tyytyväisiä. Kaavaa on kritisoitu ainakin liiallisesta museoinnista, käyttötarkoitusten rajoittamisesta, sisätilojen suojelusta ja pikkuasioihin puuttumisesta.
Mielestäni on selvää, että suojelun tuleekin kiristyä vuoden 1981 kaavasta. Tuolloin Vanha Rauma ei vielä ollut maailmanperintökohde ja koko alueen purkamisesta oli vasta luovuttu. Kiinteistönomistajan oikeus ei esimerkiksi voi olla rakennushistoriallisesti arvokkaiden kaakeliuunien romuttaminen. Voi toki ajatella, että omistaja saa tehdä omaisuudelleen mitä tahansa, vaikka jauhaa tomuksi. Arvoasteikossani kulttuurihistoriallinen merkittävyys painaa tässä kuitenkin yksilönvapautta enemmän.
Jos kiinteistön omistajalle aiheutuu suojelusta kohtuutonta haittaa, se täytyy lain mukaan korvata. Uusi kaava on mielestäni hyvin kohtuullinen. Esimerkiksi mitä tahansa vanhoja listoja, paneeleja, seinämateriaaleja tai kaakeliuuneja saa peittää uusilla pinnoilla, kunhan vanha on aikanaan palautettavissa. Keittiöt saa remontoida ja modernisoida. Suojellut asiat voi purkaa pois, kunhan ne laitetaan talteen. Remontointiin ja korjausrakentamiseen on tarjolla opastusta ja rahallista tukea.
Rakennusten käyttötarkoitus määritetään aina kaavassa. Keskeistä Vanhassa Raumassa on säilyttää Kuninkaankatu ja Kauppakatu liiketiloina. Niiden vetovoimaisuus yrittäjille ja sitä kautta koko alueen elävyys perustuu siihen, että kaduilla on pikkukauppa toisensa perään. Ullakkotilojen osalta kaavassa on sallittu monipuolisempi käyttö, jos rakennus sen järkevästi mahdollistaa. Jokaista rakennusta ei luottamushenkilö pysty käymään läpi, mutta tarkastelemani käyttötarkoituksen rajaukset ovat olleet ymmärrettäviä. Monissa kiinteistöissä uusi kaava mahdollistaa aiempaa useampia käyttötarkoituksia.
Kaavaprosessin loppuvaiheessa kritiikkiä on kohdistunut siihen, että kaavamääräykset jättävät monilta osin tulkinnanvaraa. On puhuttu yksittäisen virkamiehen mielivallasta. Itse suhtaudun tähän aivan päinvastoin.
Vanhan Rauman kaavaa on mahdotonta laatia koskematta yksityiskohtiin. Tilanteet kuitenkin vaihtelevat kiinteistöstä toiseen. Mikäli kaavaan ei jäisi soveltamisen varaa ja tilaa maalaisjärjen käytölle, se olisi kovin rajoittava. Harkinnanvara onkin kaavaehdotuksen vahvuus. Kaavatekstin maininnat ”pääsääntönä on, että”, ”tapauskohtaisesti”, ”ensisijaisesti X, mutta …” mahdollistavat kaavan toimivuuden läpi Vanhan Rauman ja tulevien vuosikymmenten.
En usko ilkeisiin viranhaltijoihin, jotka mielivaltaisesti kiusaisivat rakentajia. Lisäksi lähes kaikki ratkaistavat asiat kulkevat aina Vanhan Rauman erityiselimen kautta, jossa kansan valitsemat edustajat yhdessä tulkitsevat kohtuullisuutta tapauskohtaisesti. Mikäli ratkaisuihin on tyytymätön, voi aina hakea tulkintaa oikeudesta asti.
Maanantaina selviää, tuleeko kaavasta valmista vai jääkö Vanha Rauma rakennuskieltoon odottelemaan uusia selvityksiä. Jos murheet ovat esillä olleiden yksityiskohtien tasolla, ne ovat juuri sopivia jäämään Vanhan Rauman erityiselimen ratkaistaviksi tapauskohtaisesti, laadukasta kaavatekstiä tulkiten.
14.9.2024
Mietin syksyn aikana monelta kantilta, olenko nyt ehdolla kunta- tai aluevaaleissa, tai jopa molemmissa. Päädyin lopulta siihen, että olen ehdolla jatkamaan Rauman asioiden edistämistä kaupunginvaltuustossa!
14.9.2024
Syyskuussa tulee kuluneeksi 80 vuotta Jatkosodan päättymisestä. Nuo vuodet olemme saaneet elää suomessa harvinaista rauhan, kasvun ja hyvinvoinnin aikaa.
4.9.2024
Kouluruoka on puhuttanut Raumalla tänä syksynä lukuvuoden käynnistyttyä. Ennen kuin aiheesta vetää pippureita tai niiden puutetta nenään, on hyvä pysähtyä rauhallisesti tarkastelemaan tilannetta.
18.3.2024
Seuraavat europarlamenttivaalit pidetään 9.6.2024 ja ehdokkaita ilmaantuu viikoittain. Perinteisesti nämä vaalit on koettu etäisiksi ja äänestysaktiivisuus on ollut alhainen. Auttaisiko äänestäjiä, jos tekoäly suosittelisi ehdokasta äänestäjän kysymysten pohjalta?
31.12.2022
Hyvät raumalaiset ja muut läsnäolijat! Vuosi 2022 on tulossa päätökseensä. Se jäänee historiaan vuotena, jona Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Suomessa järjestettiin ensimmäiset sote-vaalit ja Raumalla Esko Poikela aloitti kaupunginjohtajana.
6.12.2022
Juhlimme tänään 105-vuotiasta, itsenäistä Suomea. Syytä juhlaan todella on. Suomi on liki millä mittarilla tahansa yksi maailman parhaista maista elää, ellei parhain.
3.2.2022
Kaupunginhallitus hyväksyi viime viikon maanantaina äänestyksen jälkeen tarveselvityksen, jonka mukaan uutta Nanujärvelän koulua aletaan suunnitella entiselle Nanun koulun alueelle. Päätös on herättänyt jälkikäteen jonkin verran hämmennystä ja kritiikkiä, muuallakin kuin tekstaripalstalla.